Tauno Yliruusi

Ritva Reinbolt
Syntynyt: 
4.5.1927
Kuollut: 
17.6.1994

Koulutus: VTM, 1951

Muut ammatit: Toimittaja, tiedottaja ja teatteripäällikkö.

Tauno Yliruusi on yksi kansainvälisesti menestyneimpiä näytelmäkirjailijoitamme. Hänen teoksiaan on käännetty 15 kielelle ja esitetty 25 maassa. Suomessa hänen teoksiaan ei silti juuri tunneta. Lähes 50 näytelmän tai kuunnelman lisäksi Yliruusi kirjoitti romaaneja, novelleja, lehtiartikkeleita ja pakinoita.

Vahvoista mielipiteistään tunnettu Yliruusi ei poliittisesti sitoutumattomana konservatiivina oikein löytänyt itselleen sopivaa paikkaa 1960- ja 1970-lukujen voimakkaan vasemmistolaisessa Suomessa. Kenties Yliruusi myös osui muistelmateoksellaan Juopunut ramppi (1970) teatterintekijöitä liian herkkään paikkaan? Yliruusin 1960-luvulla hyvin alkanut näytelmäkirjailijan ura ei nimittäin edennyt kotimaassa lainkaan 1970-luvulla, eikä Yliruusin näytelmiä esitetty Suomen teattereissa 13 vuoteen. (1)

Keski-Euroopassa Yliruusi menestyi paljon paremmin. Leikkimurha (1959) on Yliruusin esitetyin näytelmä maailmalla ja siitä on tehty sekä teatteri-, televisio- että radiosovituksia. Leikkimurha on ovela tarina murhasalaliitosta, josta paljastuu kerros kerrokselta jotain uutta. Näytelmä alkaa salaliiton suunnittelulla, mutta pian katsojille selviää, että kyseessä onkin jokin aivan muu. Vai onko sittenkään? Suurimpana henkilökohtaisena saavutuksenaan Yliruusi piti näytelmänsä esittämistä Ranskan kansallisteatterin La Comédie Francaisen omassa kuunnelmasarjassa. (2)

Mirja Vinberg-Mäkinen / Sunklo 22.10.2008

Lähteet
- (1) Teatterin esitystietokanta Ilona
- (2) Kansan sivistysrahaston internetsivu, Tapio Yliruusin esittely (tulostettu 22.10.2008)
- Pegasus-internetsivusto, Tapio Yliruusin esittely (tulostettu 22.10.2008)

Teokset

Otsikko Kirjailijan rooli Julkaisu Lajit Kieli Alkuperäinen kieli
A Scoundrel by the Name of Alexander Solzhenitsyn kirjailija 2000 Komedia Englanti
A telefonbetyár kirjailija 1987 Draama Unkari
Apulaisjohtaja kirjailija 1993 Komedia Suomi
Arvostelija kirjailija 1993 Komedia Suomi
Asunnonvälittäjä kirjailija 1973 Komedia Suomi
Der andere Luther kirjailija 2000 Draama Saksa
Erään isän elämäkerta kirjailija 1961 Draama Suomi
Executive Waltz kirjailija 1994 Draama, Komedia Englanti Suomi
Fallet fridom kirjailija 2000 Komedia Ruotsi
Freedom Freak kirjailija 1989 Komedia Englanti Suomi
Generations kirjailija 1994 Draama Englanti Suomi
Huonomaineiset kirjailija 1961 Komedia Suomi
Jannen ihmeellinen matka vuoden ympäri kirjailija 1991 Lastennäytelmä Suomi
Jobeus, Jumalan haastaja kirjailija 1982 Komedia Suomi
Johtajavalssi kirjailija 1984 Draama, Komedia Suomi
Jos kaikki Suomen järvet kirjailija 1984 Draama Suomi
Joutsen kirjailija 1985 Komedia Suomi
Kadonneen aapiskirjan arvoitus kirjailija 1987 Nukketeatteri, Lastennäytelmä Suomi
Kaksi tikkua ristiin kirjailija 1985 Draama Suomi
Kaupungissa ei ole maalaisia kirjailija 1965 Komedia Suomi
Keltaisia ruusuja kirjailija 1984 Draama Suomi
Kesäillan farssi kirjailija 1985 Musiikkinäytelmä Suomi
Laivastovierailu kirjailija 1966 Draama Suomi
Leikkimurha kirjailija 1959 Komedia, Draama Suomi
Lenni Ruska kirjailija 1985 Monologi Suomi
Lucian, the Mark Twain of Antiquity kirjailija 1975 Komedia Englanti Suomi
Lukianos kirjailija 1982 Komedia Suomi
Lukianos, der Mark Twain der Antike kirjailija 2000 Komedia Saksa
Lurjus nimeltä Aleksander Solzhenitsyn kirjailija 1974 Komedia Suomi
Lääkäri kirjailija 1993 Komedia Suomi
Maanviljelijä kirjailija 1973 Komedia Suomi
Makuuhuoneet kirjailija 1971 Komedia Suomi
Many Are Called kirjailija 1994 Komedia Englanti
Naisen rooli kirjailija 1982 Draama Suomi
Pappi kirjailija 1973 Draama Suomi
Peilit kirjailija 1985 Draama Suomi
Pilkkakirves kirjailija 1975 Komedia Suomi
Pohjoinen sarana - Olavinlinnan tarina ääni- ja valonäytelmänä kirjailija 1967 Draama Suomi
Psykologi kirjailija 1973 Komedia Suomi
Pullo ja kirja kirjailija 1973 Draama Suomi
Punainen joutsen kirjailija 1993 Komedia Suomi
Puvut - Sukupolvet kirjailija 1985 Komedia Suomi
Rauhanhäiritsijä kirjailija 1982 Draama Suomi
Reissumies kirjailija 1986 Musiikkinäytelmä Suomi
Return Service kirjailija 1977 Komedia Englanti
Saarna - Totuus on tuuli kirjailija 1961 Draama Suomi
Seikkailijatar - Minna Craucher kirjailija 1993 Draama Suomi
Silkkiniitty kirjailija 1988 Draama Suomi
Skurken vid namn Aleksander Solzjenitsyn kirjailija 1974 Komedia Ruotsi
Säkki kirjailija 1985 Komedia Suomi
Säveltäjä kirjailija 1993 Draama Suomi
Tapaus - vapaus kirjailija 1987 Komedia Suomi
Tarjoilijatar kirjailija 1993 Komedia Suomi
Tehtäväänsä valittu kirjailija 1984 Komedia Suomi
Teknikko kirjailija 1993 Komedia Suomi
The Mirrors kirjailija 2000 Draama Englanti
Uusi Luther kirjailija 1984 Draama Suomi
Varas kirjailija 1993 Komedia Suomi
Vastapalvelu kirjailija 1985 Komedia Suomi
What, No Ashes? kirjailija 1987 Komedia Englanti
Yellow Roses kirjailija 1984 Draama Englanti