Logo Näytelmat.fi

Seppo Parkkinen

Tampere , 9.2.1957 -

Seppo Parkkinen on on opiskellut Teatterikorkeakoulussa 1981-85 ja sitä ennen Tampereen yliopistossa. Parkkinen on työskennellyt freelancedramaturgina ja välillä myös kiinnityksellä eri teattereissa. Vuodesta 1992 hän on asunut Turussa ja ollut freelancer vuodesta 1997.

Häneen laajaan ja monipuoliseen tuotantoonsa kuuluu käsikirjoituksia, dramatisointeja, sovituksia, kuunnelmia, elokuvakäsikirjoituksia, librettoja, musiikkinäytelmiä, esityskäsikirjoituksia tanssiteattereille sekä televisiokäsikirjoituksia. Hän on myös kääntänyt näytelmiä ( mm. Euripides, William Shakespeare, Hélène Cixous ) Hän on kirjoittanut useimmille maamme suomenkielisille näyttämöille sekä muun muassa Abo Svenska Teateriin ja Teatteri Viirukseen.

Seppo Parkkinen on toiminut pitkään Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opettajana. Hän on turkulaisen, työtavoiltaan teatterikentällämme uraauurtavan teatteri Kolmas Tila – Tredje Rummet ry:n (per. 2007) näytelmäkirjailija. Teatteri tunnetaan pitkäjänteisestä ja syvällisestä tieteen ja taiteen välisestä dialogista ja yhteistyöstä.

Kolmannen Tilan uusin tuotanto on näytelmä Raumzeit, joka käsittelee tieteen vapautta, totalitarismia ja aikaa, fysiikan ja tähtitieteen historiaa ja tapahtumia 1900-luvun alkupuolella. Parkkisen viimeisempiin teksteihin kuuluu myös Jyväskylän Kaupunginteatteriin kirjoitettu Viimeinen ihminen, joka pohjautuu Mary Shelleyn ja Bram Stokerin teoksiin.

Seppo Parkkinen on dramatisoinut kotimaisesta kirjallisuudesta muun muassa Kirsti Simonsuuren, Väinö Linnan, Eeva-Liisa Mannerin, Hannu Väisäsen ja Rakel Liehun teoksia. Hän on dramatisoinut myös monia suomenruotsalaisen kirjallisuuden merkkiteoksia kuten Bo Carpelanin Alkutuulen, Christer Kihlmanin Kalliin prinssin ja Gerdt Bladhin tuhon, Monika Fagerholmin Amerikkalaisen tytön sekä Märta ja Henrik Tikkasen teosten pohjalta Vuosisadan rakkaustarinat.

Seppo Parkkisen näytelmiä on esitetty myös Virossa, Kanadassa, Islannissa ja Argentiinassa.

Seppo Parkkinen sai Jussi Kylätasku-palkinnon vuonna 2013.

Seppo Parkkinen sai Jussi Kylätasku-palkinnon vuonna 2013.

Teokset

Alkutuuli - Urwind

Seppo Parkkinen ( Dramatisoija )

Draama

2005

Lue lisää

Alaston kauneus - Leni Riefenstahlin vuosisata

Seppo Parkkinen ( Kirjailija )

Draama

2003

Lue lisää

Animalis

Seppo Parkkinen ( Kirjailija )

Draama

2011

Lue lisää

Arkkienkeli Oulussa

Seppo Parkkinen ( Dramatisoija )

Draama, Komedia

2005

Lue lisää

Babiole. Tarina prinsessasta, joka syntyessään muuttui apinaksi

Seppo Parkkinen ( Dramatisoija )

Nuortennäytelmä

2003

Lue lisää

Baskervillen koira

Seppo Parkkinen ( Dramatisoija )

Draama

1998

Lue lisää

Berg Heil! - Nietzscheläisiä vaelluslauluja

Seppo Parkkinen ( Kirjailija )

Draama

2013

Lue lisää

Bladhin perheen lapset

Seppo Parkkinen ( Dramatisoija )

Draama

2004

Lue lisää

Canth - kertomus uuden ajan ihmisistä

Seppo Parkkinen ( Kirjailija )

Draama

2016

Lue lisää

Den Amerikanska Flickan

Seppo Parkkinen ( Dramatisoija )

Draama

2007

Lue lisää

Dorian Grayn muotokuva

Seppo Parkkinen ( Dramatisoija )

Draama, Monologi

2000

Lue lisää

Elektra - tutkimus veren historiasta

Seppo Parkkinen ( Dramatisoija )

Draama

2007

Lue lisää

Eläintarhanhuvila yhdeksän

Seppo Parkkinen ( Dramatisoija )

Draama, Komedia

2008

Lue lisää

Familjen Bladhs barn

Seppo Parkkinen ( Dramatisoija )

Draama

2004

Lue lisää

Frankenstein

Seppo Parkkinen ( Dramatisoija )

Draama, Komedia

2000

Lue lisää

Helene

Seppo Parkkinen

Draama

2005

Lue lisää

Helene

Seppo Parkkinen ( Dramatisoija )

Draama

2005

Lue lisää

Heteka, Heteka! - siirtolaisten matkassa kolmella mantereella

Seppo Parkkinen ( Kirjailija )

Draama

2002

Lue lisää

Humiseva Harju

Seppo Parkkinen ( Dramatisoija )

Draama

2003

Lue lisää

Hääyö

Seppo Parkkinen ( Kääntäjä )

Draama, Komedia

2017

Lue lisää

Idiootti

Seppo Parkkinen ( Dramatisoija )

Draama

2000

Lue lisää

Idiootti - tunnustuksia rahasta, lihasta ja kauneudesta

Seppo Parkkinen ( Dramatisoija )

Draama

2009

Lue lisää

Idioten

Seppo Parkkinen ( Dramatisoija )

Draama

2004

Lue lisää

Ihon aika

Seppo Parkkinen ( Dramatisoija )

Draama

1994

Lue lisää

Juha

Seppo Parkkinen ( Dramatisoija )

Draama

1986

Lue lisää

Jälleenlöydetty aika

Seppo Parkkinen ( Dramatisoija )

Draama

2009

Lue lisää

Kaukainen maani

Seppo Parkkinen ( Kirjailija )

Draama

1989

Lue lisää

Kohti Linnunrataa - Hagar Olsson ja edelläkävijöiden sukupolvi

Seppo Parkkinen ( Kirjailija )

Draama

2002

Lue lisää

Kullervo

Seppo Parkkinen ( Kirjailija )

Draama, Musiikkinäytelmä

2006

Lue lisää

Käsky

Seppo Parkkinen ( Dramatisoija )

Draama

2006

Lue lisää

Laila

Seppo Parkkinen ( Kirjailija )

Draama, Musiikkinäytelmä

2002

Lue lisää

Legenda pienestä luusta osa IV: RÁN

Seppo Parkkinen ( Kirjailija )

Draama

2018

Lue lisää

Lejana tierra mía (kaukainen maani)

Seppo Parkkinen ( Kirjailija )

Draama

2005

Lue lisää

Love is a lonely Land - muistoja Billie Holidaysta

Seppo Parkkinen ( Kirjailija )

Musiikkinäytelmä

1994

Lue lisää

Lumikuningatar

Seppo Parkkinen ( Dramatisoija )

Draama, Lastennäytelmä, Nuortennäytelmä

2003

Lue lisää

Maailma alkaa vasta

Seppo Parkkinen ( Dramatisoija )

Draama

2010

Lue lisää

Maan kellot - väkivallan ja kuuntelemisen leikki

Seppo Parkkinen ( Kirjailija )

Draama

2009

Lue lisää

Maria Anderssonin muisti

Seppo Parkkinen ( Kirjailija )

Draama

2006

Lue lisää

Marian palatsit - Maria Åkerblomin salaperäinen elämä

Seppo Parkkinen ( Kirjailija )

Draama

2003

Lue lisää

Miehen muotokuva

Seppo Parkkinen ( Dramatisoija )

Draama, Musiikkinäytelmä

2006

Lue lisää

Milena

Seppo Parkkinen ( Kirjailija )

Draama

1987

Lue lisää

Mot Vintergatan - Hagar Olsson och framtidens generation

Seppo Parkkinen ( Kirjailija )

Draama

2002

Lue lisää

Mozartin matka Prahaan

Seppo Parkkinen ( Dramatisoija )

Draama

2007

Lue lisää

Myrskyluodon Maija

Seppo Parkkinen ( Dramatisoija )

Draama, Musiikkinäytelmä

2018

Lue lisää

Netotshka

Seppo Parkkinen ( Dramatisoija )

Draama

2003

Lue lisää

Onnellinen prinssi

Seppo Parkkinen ( Sovittaja )

Nuortennäytelmä

2003

Lue lisää

Passio - Rakkaus G.H:n mukaan

Seppo Parkkinen ( Dramatisoija )

Draama

2015

Lue lisää

Piaf

Seppo Parkkinen ( Kirjailija )

Draama, Musiikkinäytelmä

2003

Lue lisää

Pieni elämäntarina

Seppo Parkkinen ( Dramatisoija )

Draama

2002

Lue lisää

Pinokkio

Seppo Parkkinen ( Dramatisoija )

Lastennäytelmä

2002

Lue lisää

Prinsessa Ruusunen

Seppo Parkkinen ( Kirjailija )

Lastennäytelmä, Nuortennäytelmä

2003

Lue lisää

Putkinotko

Seppo Parkkinen ( Dramatisoija )

Draama

2003

Lue lisää

Raja

Seppo Parkkinen ( Dramatisoija )

Draama

2012

Lue lisää

Raumzeit

Seppo Parkkinen ( Kirjailija )

Draama

2023

Lue lisää

Rikos ja rangaistus

Seppo Parkkinen ( Dramatisoija )

Draama

1990

Lue lisää

Rikos ja rangaistus

Seppo Parkkinen ( Dramatisoija )

Draama

2012

Lue lisää

Romanttinen mieli

Seppo Parkkinen ( Kirjailija )

Draama

2021

Lue lisää

Se on sitten kevät

Seppo Parkkinen ( Dramatisoija )

Draama

1992

Lue lisää

Shostakovitsh. Arvoitus.

Seppo Parkkinen ( Kirjailija )

Draama, Musiikkinäytelmä

2009

Lue lisää

Sjöjungfruns sång

Seppo Parkkinen ( Kirjailija )

Musiikkinäytelmä, Nuortennäytelmä

1993

Lue lisää

Sodankieltäjä

Seppo Parkkinen ( Kirjailija )

Draama

2001

Lue lisää

Suvi Kinos ja seitsemän enoa

Seppo Parkkinen ( Dramatisoija )

Nuortennäytelmä

2004

Lue lisää

Tango Bar Taivaan Portit

Seppo Parkkinen ( Kirjailija )

Draama

2010

Lue lisää

Toiset kengät

Seppo Parkkinen ( Dramatisoija )

Draama

2014

Lue lisää

Tuhkimo

Seppo Parkkinen ( Kirjailija )

Draama, Lastennäytelmä

1995

Lue lisää

Tuhkimo

Seppo Parkkinen ( Kirjailija )

Draama, Lastennäytelmä

1998

Lue lisää

Tähtiä meren yllä tai Himalajan merimiehet

Seppo Parkkinen ( Kirjailija )

Draama

2003

Lue lisää

Täällä Pohjantähden alla

Seppo Parkkinen ( Dramatisoija )

Draama

2002

Lue lisää

Vankikuljetus N:ro 86

Seppo Parkkinen ( Dramatisoija )

Draama, Komedia

2012

Lue lisää

Viimeinen ihminen

Seppo Parkkinen ( Kirjailija )

Draama

2022

Lue lisää

Vedenneidon laulu

Seppo Parkkinen ( Kirjailija )

Musiikkinäytelmä

1992

Lue lisää

Vuosisadan rakkaustarinat

Seppo Parkkinen ( Dramatisoija )

Draama

2013

Lue lisää

Yö Kaaoksen tytär

Seppo Parkkinen ( Kirjailija )

Draama

2003

Lue lisää

Århundradets kärlekssagor

Seppo Parkkinen ( Dramatisoija )

Draama, Musiikkinäytelmä

2013

Lue lisää

Tilaa uutiskirjeemme ja pysyt ajan tasalla uusimmista palveluun lisätyistä teoksista