Mika Waltari

Sunklon jäsenmatrikkeli 1921-1981
Syntynyt: 
19.9.1908
Syntymäpaikka: 
Helsinki
Kuollut: 
26.8.1979

Koulutus: Filosofian kandidaatti 1926

Yli sata vuotta Waltaria

Mika Waltari on suomalaisille hyvin tärkeä kirjailija. Vuonna 2008 Waltarin syntymän satavuotisjuhlavuotta vietettiin monin eri tavoin sekä Suomessa että ulkomailla. Juhlavuonna myös julkaistiin lukuisia teoksia Waltarista sekä tämän tuotannosta.

Waltarin teatteri
”Ja joka kerran imee itseensä teatterin ilmaa ja tuntee sen tenhon, hän on teatterin noitapiirin vanki. Minulle kävi niin viime talvena.” - Mika Waltari Suomen Kuvalehdessä (37/1938).

Mika Waltarin ja teatterin suhde oli monimutkainen. Kirjailija sekä rakasti että inhosi teatteria, kompleksisen suhteen kaikuja voi kuulla esimerkiksi Waltarin vuonna 1947 pitämästä esitelmästä.

”Näytelmä on epäkiitollisin, katkerin ja vihattavin kaikista kirjallisuuden muodoista. Mutta myös kiitollisin. Näyttämöllä kirjailijan sanat kukkivat, saavat yleisön haltioitumaan ja innoittavat etevimmät näyttelijät suuriin saavutuksiin. Mikään muu maailma ei ole niin petollinen kirjailijalle kuin teatteri. Se paljastaa parhaiten ihmisen alhaisimmat ominaisuudet. Menestyksekäs näytelmäkirjailija on pöyhkein olento maan päällä. Näytelmän menestys ratkaistaan välittömästi yleisön silmien edessä. Siksi näytelmäkirjailija kirjoittaa vain esittävää teatteria varten.”

Pelkästään Waltarin laaja draamatuotanto riittäisi hyvin päätoimisen näytelmäkirjailijan elämäntyöksi, kuten Panu Rajala huomauttaa kirjassaan Noita palaa näyttämölle – Mika Waltari Parrasvaloissa (1998). ”Hän kirjoitti symbolistisia ja elämänkatsomuksellisia näytelmiä, historiallisia aatedraamoja, keveitä ja vakavia komedioita, veijarinäytelmiä, nopeita farsseja, kiertuenäytelmiä, seuranäytelmiä, propagandanäytelmiä, tilauksesta muutaman isänmaallisen juhlanäytelmän. Runodraamaa hän ei kirjoittanut eikä aivan täyttä tragediaakaan.” Rajala kuvailee.

Waltari oli kuitenkin alallaan käsittämättömän tuottoisa. Hän sukkuloi uransa aikana sujuvasti erilaisten kirjallisuuden lajityyppien keskellä ja hyvin monenlaiset aiheet löysivät hänessä tulkkinsa. Kaikkiaan Waltari kirjoitti 22 romaania, 15 pienoisromaania, 26 näytelmää, kuusi runoteosta, neljä novellikokoelmaa, seitsemän salapoliisiromaania, kaksi satukirjaa sekä noin sata kirja-arvostelua ja lehtiartikkelia. Hänen tuotantoonsa kuuluu lisäksi kuunnelmia, tietokirjoja, suomennoksia ja elokuvakäsikirjoituksia.

Waltarin ensimmäinen teos Jumalaa paossa ilmestyi vuonna 1925. Hänen kotimainen läpimurtonsa tapahtui romaanin Suuri illusioni (1928) myötä ja suureen kansainväliseen suosioon hän nousi Sinuhe egyptiläisen (1945) kautta. Sinuhe on julkaistu kaiken kaikkiaan 41 kielellä ja se on edelleen maailman myydyin suomalaisen kirjoittama kirja. Suosiostaan se saa kiittää paitsi Waltarin lahjakkuutta, myös sopivaa ajankohtaa. Sinuhen kyyninen huumori vetosi Toisesta maailmansodasta toipuvaan yleisöön ja kirja levisi muutamassa vuodessa Suomesta maailman eri kolkkiin. Vuonna 1949 romaani kohosi Yhdysvaltojen best seller -listan kärkeen ja pysytteli siellä yli puoli vuotta, minkä jälkeen kirjasta tehtiin vuonna 1954 jäykähkö Hollywood-spektaakkeli, joka ei tee kirjalle oikeutta.

Kunnianosoitukset ja palkinnot
Kunniatohtorin arvonimi Turun yliopistosta 1970
Suomen Akatemian jäsen 1957
Pro Finlandia -mitali 1952
Aleksis Kiven palkinto 1947

Lähteet:
Envall, Markku: Mika Waltari. Teoksessa Suomen Kansallisbiografia 10: Trana-Österman (2007).
Rajala, Panu: Noita palaa näyttämölle – Mika Waltari Parrasvaloissa (1998).
Mika Waltarin sitaatit ovat kirjasta Noita palaa näyttämölle.

Mika Waltari -seuran kirjailijaesittely
WSOY:n kirjailijaesittely

Teokset

Otsikko Kirjailijan rooli Julkaisu Lajit Kieli Alkuperäinen kieli
¡Gabriel, regresa! (Gabriel, tule takaisin) kirjailija 2000 Draama Espanja
Akhnaton - auringosta syntynyt kirjailija 1937 Draama Suomi
Den beundransvärde Josef kirjailija 2000 Komedia Ruotsi
Elämän rikkaus kirjailija 1947 Draama Suomi
Gabriel, tule takaisin kirjailija 1961 Komedia, Musiikkinäytelmä Suomi
Gabriel, tule takaisin! kirjailija 1947 Draama Suomi
Gabriel, vernis kirjailija 2000 Draama Venäjä
Huhtikuu tulee kirjailija 1950 Draama, Komedia Suomi
Häxan går igen kirjailija 2000 Draama Ruotsi
Ihmeellinen Joosef kirjailija 1939 Komedia Suomi
Isänmaan parhaat kirjailija 1961 Komedia Suomi
Keisari ja senaattori kirjailija 1963 Draama Suomi
Kom till baka, Gabriel! kirjailija 1992 Komedia, Draama Ruotsi
Kom tillbaka, Gabriel! kirjailija 2000 Draama Ruotsi
Kuriton sukupolvi kirjailija 1936 Komedia Suomi
Kutsumaton vieras kirjailija 1958 Draama Suomi
Maa on ikuinen kirjailija 1944 Draama Suomi
Mies rakasti vaimoaan kirjailija 1998 Komedia Suomi
Miljoonavaillinki kirjailija 1961 Komedia Suomi
Mognadsprovet kirjailija 2000 Draama, Komedia Ruotsi
Myöhästynyt hääyö kirjailija 1961 Komedia Suomi
Nattgästen kirjailija 2000 Komedia Ruotsi
Noita palaa elämään kirjailija 1947 Draama Suomi
Noita palaa elämään kirjailija 2010 Draama Suomi
Omena putoaa kirjailija 1947 Draama, Komedia Suomi
Oss skälmar emellan kirjailija 1962 Draama, Komedia Ruotsi
Paracelcus Baselissa kirjailija 1944 Draama Suomi
Portti pimeään kirjailija 1947 Draama Suomi
Rakas lurjus kirjailija 1958 Komedia Suomi
Sotilaan paluu kirjailija 1944 Draama, Kuunnelma Suomi
Toimittaja rakastaa kirjailija 1937 Komedia Suomi
Una generación malcriada (Kuriton sukupolvi) kirjailija 2000 Komedia Espanja
Yövieras kirjailija 1944 Komedia Suomi