Logo Näytelmat.fi

Markku Pölönen

Eno , 16.9.1957 -

Markku Pölönen on suomalainen elokuvaohjaaja, tuottaja, käsikirjoittaja ja näytelmäkirjailija. Viime vuosikymmenien menestyneimpiin suomalaisiin elokuvantekijöihin lukeutuva Pölönen on tunnettu suomalaisen kulttuurikuvaston, kuten nostalgisen maaseudun kuvaajana.

Pölönen opiskeli Taideteollisen korkeakoulun elokuva- ja tv-linjalla vuosina 1979–1982. Hän on osaomistajana Suomen Filmiteollisuus tuotantoyhtiössä, sekä menestyneen Fennada-Filmi -nimen osahaltija.

Pölönen on ohjannut kahdeksan pitkää elokuvaa. Näistä ensimmäinen on vuonna 1993 ilmestynyt Onnen maa. Edellä mainitun ohella suurmenestyksiä ovat olleet etenkin elokuvat Kivenpyörittäjän kylä (1995), Kuningasjätkä (1999), Badding (2000) ja Koirankynnen leikkaaja (2004). Pölönen käsikirjoittaa elokuvansa itse. Tyypillisesti niiden teemoja ovat maaseutu, suomalaisen miehen sielunelämä ja kansalliset erityispiirteet. Pölönen luottaa elokuvissaan monesti samoihin näyttelijöihin kuten Peter Franzéniin ja Janne Reinikaiseen. Pölösen viimeisin elokuva on ralliautoilua käsittelevä komedia Ralliraita vuodelta 2009.

Pölönen on kirjoittanut suosittujen elokuviensa käsikirjoitukset myös teatterinäytelmiksi. Teatterissa Pölösen töistä ylitse muiden on ollut näytelmä Onnen maa (2002), josta hän on tehnyt myös tangomusikaalin yhdessä Heikki Kujanpään kanssa.

Pölöselle on myönnetty useita elokuva- ja taidealan palkintoja, mm. Humanismin käsi -palkinto vuonna 1995 ja yhteensä kolme parhaan ohjauksen Jussi-patsasta vuosina 1996, 1999 ja 2005.

Teksti: Olli Mäkelä / Sunklo, 2012

Teokset

Emmauksen tiellä

Markku Pölönen ( Kirjailija )

Draama, Komedia

2004

Lue lisää

Kahdeksan Kärjessä

Markku Pölönen ( Kirjailija )

Monologi

2010

Lue lisää

Kauppa-auto

Markku Pölönen ( Kirjailija )

Draama, Komedia

2016

Lue lisää

Kiskot itää - revyy

Markku Pölönen ( Kirjailija )

Komedia, Musiikkinäytelmä

2013

Lue lisää

Kuningasjätkä

Markku Pölönen ( Kirjailija )

Draama, Komedia, Musiikkinäytelmä

2004

Lue lisää

Onnen maa

Markku Pölönen ( Kirjailija )

Komedia, Musiikkinäytelmä

2002

Lue lisää

Onnen maa (tangomusikaali)

Markku Pölönen ( Kirjailija )

Komedia, Musiikkinäytelmä

2003

Lue lisää

Rikkaan rakkaus

Markku Pölönen ( Kirjailija )

Draama, Musiikkinäytelmä

2012

Lue lisää

Romeon ja Julian tarina

Markku Pölönen ( Sovittaja )

Draama

2013

Lue lisää

Tilaa uutiskirjeemme ja pysyt ajan tasalla uusimmista palveluun lisätyistä teoksista