Jorma Kairimo

Kotialbumi
Syntynyt: 
30.11.1948
Syntymäpaikka: 
Tampere

Filosofian kandidaatti, teatteritutkinto, Tampereen yliopisto / Näytelmäkirjailija, dramaturgi ja ohjaaja

Jorma Kairimon tuotanto koostuu yli 70 ammattiteattereissa kantaesitetystä näytelmästä, useista TV- ja elokuvakäsikirjoituksista sekä kuunnelmista. Näytelmäkirjailijan työn lisäksi Kairimo on ohjannut yli 30 näytelmää, toiminut dramaturgina useissa ammattiteattereissa, opettanut draamakirjoittamista sekä perustanut yhdessä Heidi Vaarnan kanssa Toijalan Kellariteatterin. Kairimolle on myönnetty useita teatterialan palkintoja, mm. Eino Salmelaisen säätiön palkinto kahdesti.

Kairimon laajaa ja moninaista tuotantoa yhdistää lähtökohtainen kiinnostus ihmiseen. Kairimon mukaan ihminen sattumuksineen on kaiken draaman ehtymätön lähtökohta. Kairimon teksteille on tyypillistä ihmiskohtaloiden tarkasteleminen luonteenpiirteiden ja niiden välisten eroavaisuuksien horisontissa. Kairimo yhdistää perinteiseen luonnekomediaan kielenkäytöstä kumpuavaa yllätyksellistä absurdiutta, joka etenee luontevasti myös tragedian sävyihin. Tekstit toimivat dialogin tasolla, eikä Kairimo kirjoita näytelmiinsä juurikaan ohjauksellisia ratkaisuja. Hän kunnioittaa näin ajatusta ohjaajasta draaman keskuksena. Näytelmien aiheet nousevat yksilön ja yhteisön välisestä jännitteestä, joka ilmenee yksilön arvoperustan suhteutumisessa laajempaan yhteiskunnalliseen muutokseen. Teksteissä esiintyvä luontokuvaus on vaikuttavan vähäeleistä.

Kairimon näytelmistä hyvin tunnettuja ovat esimerkiksi Turmiolan Tommi (1991), Kolme viikkoa pilvissä – Olin hetken löytö (1993), Kaksin halki pitkän järven (1997), Pielisen balladi (2004), yhdessä säveltäjä Jukka Siikavireen kanssa työstetty Keisarin valssi (2008) sekä valtavan suosion saavuttanut, Kolin rinteillä neljänä peräkkäisenä kesänä esitetty Sibban matka Kolille (2001). Omien näytelmiensä lisäksi Kairimo on dramatisoinut suuren määrän suomalaista proosakirjallisuutta.

Teksti: Olli Mäkelä / Sunklo, 2011

Teokset

Otsikko Kirjailijan rooli Julkaisu Lajit Kieli Alkuperäinen kieli
Aatamin puvussa ja vähän Eevankin dramatisoija 1984 Komedia Suomi
Asessorin naishuolet dramatisoija 2005 Komedia Suomi
Balladi Anna Knuutintyttärestä dramatisoija 1982 Draama, Komedia Suomi
Brecht Suomessa kirjailija 2007 Draama Suomi
Cell 21 dramatisoija 1984 Monologi Ruotsi
Ensi suudelman salaisuus kirjailija 2011 Komedia, Musiikkinäytelmä Suomi
Fallesmannin Arvo dramatisoija 1983 Draama, Komedia Suomi
Harjunpää ja ahdistelija dramatisoija 1984 Draama Suomi
Hilman päivät dramatisoija 1994 Komedia Suomi
Huckleberry Finn dramatisoija 1980 Nuortennäytelmä Suomi
Juhannustanssit dramatisoija 1981 Draama Suomi
Kaksin halki pitkän järven kirjailija 1997 Draama Suomi
Kohtalon tango kirjailija 1991 Musiikkinäytelmä Suomi
Kolme viikkoa pilvissä - Olin hetken löytö kirjailija 1993 Komedia, Draama Suomi
Kosken korvalla kirjailija 1986 Komedia Suomi
Kuolleista herännyt dramatisoija 2002 Komedia Suomi
Kuparisydän dramatisoija 1997 Draama, Musiikkinäytelmä Suomi
Käytetyn miehen löytö kirjailija 1999 Komedia Suomi
Lehtikeisari kirjailija 2007 Draama Suomi
Lumikit dramatisoija 1987 Draama Suomi
Minulla oli kesän Helmi kirjailija 2001 Komedia Suomi
Mua ällös hylkää kirjailija 1990 Draama Suomi
Neiti Susan Marple ja kadonneen neidon arvoitus kirjailija 2006 Draama Suomi
Nuori mylläri sovittaja 1978 Komedia, Musiikkinäytelmä Suomi
Oi kallis Suomenmaa eli hakkaa päälle pohjanpoika kirjailija 1996 Draama Suomi
Omatunto dramatisoija 1993 Draama Suomi
Onnen taikaa eli taistelu hornan aarteesta kirjailija 1981 Komedia Suomi
Ottakaamme ilo irti elämästä eli Tannermaista huumaa kirjailija 1988 Komedia, Musiikkinäytelmä Suomi
Pastori Jussilainen dramatisoija 1992 Komedia Suomi
Pielisen balladi kirjailija 2004 Musiikkinäytelmä Suomi
Pikku Pietarin piha dramatisoija 2002 Draama Suomi
Pippuri eli Turkkilaisen rantakoiran seikkailuja Pohjolassa kirjailija 2002 Lastennäytelmä Suomi
Pohjanmaan Antti kirjailija 1995 Draama Suomi
Pystyyn haudattu dramatisoija 1986 Draama Suomi
Rovastin häämatkat dramatisoija 1989 Komedia Suomi
Salakaato dramatisoija 1975 Komedia, Draama Suomi
Savottakokki - Lempi eli savottakokin rakkaus kirjailija 1998 Komedia, Musiikkinäytelmä Suomi
Selli 21 dramatisoija 1981 Draama Suomi
Sibban matka Kolille eli Sibban matka Kolille eli 'Sibeliuksen paluu' kirjailija 2001 Draama, Musiikkinäytelmä Suomi
Siinä näkijä - missä tekijä dramatisoija 1988 Draama Suomi
Siunattu hulluus dramatisoija 2004 Komedia Suomi
Solveigin laulu dramatisoija 1979 Draama Suomi
Talvisota kirjailija 2001 Draama Suomi
Tango veressä kirjailija 1994 Musiikkinäytelmä Suomi
Tangosäveltäjä dramatisoija 1983 Musiikkinäytelmä Suomi
Three Weeks in the Clouds kirjailija 2000 Komedia, Draama Englanti
Tulitikkuja lainaamassa dramatisoija 1994 Komedia Suomi
Tulkoon myrsky dramatisoija 1999 Draama Suomi
Turmiolan Tommi kirjailija 1991 Draama Suomi
Tämä tarina on tosi kirjailija 2005 Komedia, Draama Suomi
Ubijstvo v Laplandii dramatisoija 2000 Draama Venäjä Suomi
Ukkosenjumalan poika dramatisoija 1998 Komedia Suomi
Uusi kevät - Uusi aika dramatisoija 2000 Draama Suomi
Vaimoke dramatisoija 1998 Komedia Suomi
Wilderer dramatisoija 1980 Draama Saksa