Hans Christian Andersen

Thora Hallager
Syntynyt: 
2.4.1805
Syntymäpaikka: 
Odense
Kuollut: 
4.8.1875

Hans Christian Andersen oli tanskalainen runoilija ja proosakirjailija. Hänet tunnetaan erityisesti satukirjojen kirjoittajana. Andersenin satuja ovat mm. Ruma ankanpoikanen, Lumikuningatar ja Peukaloinen.

Andersen syntyi köyhään käsityöläisperheeseen. Perheen isä kuoli vuonna 1816 ja vuonna 1819, ripille päästyään, nuori Andersen matkusti Tanskan pääkaupunkiin Kööpenhaminaan toteuttaakseen teatteriesiintyjän ja laulajan haavettaan. Murrosikäisen Andersenin onni oli kuitenkin kova eikä hän löytänyt teatteria itselleen. Lopulta lähes nälkäkuoleman partaalla oleva, katuja kuljeksiva Andersen tutustui runoilija Frederik Hoegh Guldbergiin, jonka suosittelemana pääsi töihin Kuninkaalliseen Teatteriin. Andersenin teatteriura ei kuitenkaan ottanut tuulta alleen, mutta hän ystävystyi teatterin silloisen johtajan Jonas Collin kanssa, josta tuli Andersenin elinikäinen suosija ja ystävä. Collin avustamana Andersen kirjautui Kööpenhaminan yliopistoon vuonna 1926 ja näin Tanskan menestyskirjailijan kirjallinen ura sai alkunsa.

Yliopisto innosti Andersenin paitsi kirjoittamaan, myös matkustelemaan laajalla Euroopassa. Kirjailijan uransa alkuvaiheissa Andersen tapasi matkoillaan eurooppalaisen kirjallisuuden suurnimiä kuten Victor Hugon, Alexandre Dumas’n ja Charles Dickensin. Jo varhain Andersen löysi omimman ilmaisunsa satukirjoissa, vaikka tähtäsikin romaanikirjailijaksi ja ajoittain jopa halveksui jo tuolloin suosittuja satuteoksiaan. Andersenin tunnettuja satuja edellä mainittujen lisäksi ovat mm. Satakieli, Pieni merenneito, Lentävä matka-arkku ja Tulitikkutyttö. Andersenin romaaneista merkittäviä ovat etenkin teokset Improvisatoren (1835) ja Kun en Spillemand (1837).

Andersenin satuteokset ovat olleet suosittuja myös teatterisovituksina. Andersenin satuihin pohjaavia näytelmiä on meillä Suomessakin dramatisoitu ja esitetty hyvin runsaasti.

Teksti: Olli Mäkelä / Sunklo, 2012

Teokset

Otsikko Kirjailijan rooli Julkaisu Lajit Kieli Alkuperäinen kieli
Keisarin uudet vaatteet kirjailija 1991 Lastennäytelmä Suomi
Keisarin uudet vaatteet kirjailija 2001 Lastennäytelmä Suomi
Lumikuningatar kirjailija 1998 Nuortennäytelmä Suomi
Lumikuningatar kirjailija 1999 Nuortennäytelmä Suomi
Lumikuningatar kirjailija 2003 Nuortennäytelmä Suomi
Lumikuningatar kirjailija 2004 Draama, Lastennäytelmä Suomi
Lumikuningatar ja Gerda kirjailija 2004 Nuortennäytelmä Suomi
Lumikuningatar ja Gerda kirjailija 2016 Draama, Nuortennäytelmä Suomi
Pieni merenneito kirjailija 1987 Lastennäytelmä Suomi
Pieni merenneito kirjailija 1994 Lastennäytelmä Suomi
Pieni tulitikkutyttö kirjailija 1985 Lastennäytelmä Suomi
Ruma ankanpoikanen kirjailija 1990 Musiikkinäytelmä, Lastennäytelmä Suomi
Ruma Einari kirjailija 2007 Nuortennäytelmä, Lastennäytelmä Suomi
Sjöjungfruns sång kirjailija 1993 Musiikkinäytelmä, Nuortennäytelmä Ruotsi
Todellinen prinsessa kirjailija 1986 Lastennäytelmä Suomi
Villit joutsenet kirjailija 1950 Lastennäytelmä Suomi