Eero Schroderus

Syntynyt: 
1945
Syntymäpaikka: 
Sotkamo

Ammatti: Yrittäjä ja entinen kauppias. Vuodesta 2005 vapaa taiteilija.

Olen harrastanut näyttelemistä ja kirjoittamista koko ikäni. Kotini oli köyhänpuoleinen pienviljelijämökki. Vaikka sota oli jättänyt isään omat jälkensä, hän oli säilyttänyt kulttuurinälkänsä ja oli erityisen innokas lukemaan. Varhaisimpia lapsuudenmuistojani ovatkin musta pirtti, nariseva kiikkutuoli, isän raskaalta työltä tuoksahtava syli ja kirja. Tämä yhdistelmä kasvatti minun mielikuvitusmaailmaani. Lapsikatraan nuorimpana minut jätettiin usein kotiin kun muut lapset menivät uimaan tai ongelle. Minun oli pakko kuvitella itselleni omia mielikuvituskavereita. Äiti oli tästä ”Aarrelan porukasta” joskus todella huolissaankin. Koulumatkat kuljin usein yksin ja kuvittelin mielessäni kehittelemäni lännensankarin, Sam Texasin kiperiä seikkailuja.

Näytelmien kirjoittamiseen innostuin Reko Lundánin kannustuksesta. TV-1 järjesti vuonna 1997 draamakäsikirjoituskilpailun "Sukupolveni unta". Vetämällään draamakurssilla Reko kehotti minua osallistumaan ko. kilpailuun. Tyttäreni Ulla oli juuri valmistunut Turun taiteen ja viestinnän oppilaitoksesta teatterialalle. Kirjoitimme yhteistyönä synopsiksen, joka kertoi nuoren pojan aikuistumistarinan "Mennyt heinäkuu". Se menestyi niin hyvin, että pääsimme 4084 tarinan joukosta kolmen voittajan joukkoon ja käsikirjoitus tehtiin elokuvaksi.

Kotipitäjäni Suomussalmi on maalaisyhteisö, jossa ihmisillä on vieläkin aikaa toisilleen ja tarinankerronta on edelleen voimissaan. Ihmisten arkielämästä kumpuaa tarinoita jotka ovat kirjoittajalle ehtymätön lähde, sillä pelkästään mielikuvituksesta en osaa kirjoittaa. Niinpä useimmissa näytelmissämme on "totta se toinen puoli". Entisenä kunnallispoliitikkona tunnen myös hyvin pienten kuntien vaikeudet ja joskus sykeröisetkin hallintokiemurat. Liuta lastenlapsia mahdollistaa sen, että voin tarkkailla läheltä myös eri-ikäisten ihmisten maailmaa ja elämänmenoa.

Teokset

Otsikko Kirjailijan rooli Julkaisu Lajit Kieli Alkuperäinen kieli
Amali ja aikamiespojat kirjailija 2002 Komedia Suomi
Hattu päästä, hyvät herrat! kirjailija 2015 Komedia Suomi
Hulabaloo kirjailija 2010 Komedia Suomi
Kaikenkelin Kaikkonen kirjailija 2014 Komedia Suomi
Kourallinen ihmisiä kirjailija 2009 Komedia Suomi
Kunnan jauhot dramatisoija 2004 Draama Suomi
Kupla kirjailija 2017 Komedia Suomi
Luvattu maa kirjailija 2006 Draama Suomi
Onni tulee Pietarista kirjailija 2006 Komedia Suomi
Otsasi hiessä kirjailija 2016 Draama Suomi
Peti ja puuro kirjailija 2011 Komedia Suomi
Pyörätön kylä kirjailija 2008 Draama Suomi
Rikas - Rakas - Köyhä - Varas kirjailija 2013 Komedia Suomi
Takahuone kirjailija 2011 Draama Suomi
Täällä Näveri - Kuuleeko Eurooppa kirjailija 2007 Komedia Suomi
Vilttiketju kirjailija 2004 Komedia Suomi